tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hameita trikoosta ja farkusta

Ompelu on hauskaa ainakin juuri nyt. Kivoista kankaista ja mahtavista ompelublogeista saan inspiraatioita, joita yritän itse toteuttaa. Joskus onnistun ja joskus taas en. Lahjaksi en ole juurikaan uskaltanut ommella vielä mitään. Oma laatu arveluttaa. Nyt kuitenkin olen päättänyt rohkaistua ja kokeilla tehdä sellaista, jota voi antaa lahjaksi. Viimekesäisen Baby Born nuken vaatteiden lisäksi omepelunurkkauksessani on valmistunut muutama hame.

Kaavan leikkasin itse. Malli on sen verran yksinkertainen, että selvisin ilman suurimpia ongelmia. Kankaiksi valitsin Noshin ihanat skootterit ja toinen oli netin kirpputorilta ostettu trikoo, jonka tarkempaa alkuperää en enää muista. Vuotärölle ompelin resorin, jonka siään laitoin kuminauhan, jotta hame ei keskenkaiken tipu päältä. Resoriin laitoin vielä sirkkarenkaat, niin lopputulos näyttää minusta huolitellummalta. Helman tikkasin ompelukoneeni suoralla joustavalla tikillä. Kaksoisneulan salaisuudet ovat minulle vielä tuntemattomia.


Tässä vielä yksittäiset kuvat hameista. Kruunukankaasta tehtyyn lisäsin pienet helmet somisteiksi nauhoihin. Omista varastoista ei löytynyt punaista nyöriä, joten pari helmeä raikasti mukavasti lopputulosta.

Oma ompelumerkki olisi kiva, mutta ne ovat aika kalliita. Haaveilun tuskaa lievittääkseni ostin paikallisesta Neppi&Nappi-liikkeestä nauhaa, josta olen tehnyt oman merkkini. Näihin hameisiin valitsin punapohjaisen. Muut värit olisivat olleet musta, vihreä ja keltainen. Niitä tulette näkemään myöhemmin.


Ompelin myös itsellenikin hameen Höön YSMYiltä ostetusta kankaasta. Tällä kerralla voi sanoa että itse ommeltu tulee halvaksi. Kangaspala maksoi vain euron ja hameen lisäksi saan tehtyä siitä muutakin. Ihan kiva vaikka helmaan tehdyt tikkaukset eivät erotukaan niin hyvin kuin toivoin. Lopuksi lisäsin pari nappia antamaan TWISTIÄ.

Seuraavaan kertaan... Kiva kun kävit.

2 kommenttia: