Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunika. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. huhtikuuta 2014

Lempitunikan uusi elämä...

On olemassa vaatteita, joita säilyttää kaapissa, vaikka tietää, että niitä ei enää pidä. Ne ovat jo niin kulahtaneita, että niitä voi pitää vain kotona. 

Minultakin löytyy muutama tällainen vaate. Yksi niistä on muutama vuosi sitten Ljubljanasta ostettu tunika, jonka malli ja leikkaus ovat mielestäni erittäin onnistuneita. 

Eräänä iltana päätin leikata tunikan kaavoiksi ja ommella uuden EK:n palalaarista löytämästäni joustavasta collegesta. Tunikan kasaus onnistuu lähes kokonaan saumurilla lukuunottamassa hihaaukkojen tikkausta. Tällä viikolla harmaa tunika sai vielä kaksoissiskon oliivinvihreästä joustofroteesta.




Nämä ovat tällaisia helppoja ja mutkattomia vaatteita, jotka kaipaavat seurakseen vain pitkähihaista puseroa.






Minta

PS. Kiva kun kävit!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Zip It...

Pitkästä aikaa täällä jälleen. Kevät on ollut yllättävän kiireistä aikaa. en ole juurikaan ehtinyt ompelemaan, vaikka mieli olisi monta kertaa tehnytkin. Tällä viikolla kiire loputakin helpotti muutamaksi päiväksi ja nyt voin jälleen tehdä postauksen.

 Ostin Käpyseltä viime syksynä kaunista harmaapohjaista trikoota, joka päätyi ensimmäisenä ompelupöydälle. Kaavana käytin Suuri Käsityö -lehden kaavaa, joka ei ollut aivan sellainen kuin olisin toivonut. Muutamalla muutoksella siitä tulee varmastikin oikein käyttökelpoinen. Pidän vesiputouskaula-aukosta, joka tässä kaavassa oli ehkä hieman liian maltillinen.





Lehden mallin päältä tunika/mekko näytti tältä:



 Ja tällainen siitä tuli. Tein 3/4 -hihat ja hihansuihin käytin prymin todella pehmeää pyjamakuminauhaa. Näin hihat pussittavat kauniisti puristamatta.



Tunikaa voi käyttää vyön kanssa tai ilman.




Pieneksi jujuksi ompelin taakse vetoketjun.



 Vetoketju on ommeltu suoraan kankaan päälle, joten ei ole vaaraa että se aukeaisi yllättäen. Näin se ei myöskään ärsytä ihoa tai kerää hiuksia itseensä.



Kevätterkuin, Minta

ZIP IT!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Ice cream...

Olen hidas syttymään joidenkin kankaiden suhteen. Tälläkin kerralla ihastuin kankaaseen vasta kun se oli loppumassa. Onnistuin kuitenkin tekemään yhden kangasvaihtarin ja kaverin vinkistä löysin Käpyseltä vielä yhden palan tätä kaunista jäätelökangasta.

Kankaasta ompelin pari puseroa serkuksille. Toisen koossa 100 cm ja toisen koossa 130 cm. Nämä vaatteet antavat lupauksen keväästä. Tunikan pariksi ompelin nougan värisestä velourista pitkälahkeiset leggarit. Mielestäni oikein onnistunut yhdistelmä koululaiselleni. Velour lämmittää enemmän kuin trikoo näin talvipakkasten keskellä. Onneksi kevätkin alkaa olla jo ovella.














   Minta





tiistai 7. tammikuuta 2014

Lahjaompeluksia

Niin se joulu ja juhlakausi sujuivat mukavasti.  On koittanut jälleen aika  palata arkeen. Olen viettänyt blogivapaata kuukauden. Toki olen ommellut, mutta bloggaamaan en ole ehtinyt. 

Joululahjoja tein tänä vuonna melko paljon itse. Täytyy toivoa, että lahjan saajat pitävät lahjoistaan ja ehkä arvostavat työpanostani.


Tyttärelleni ompelin uuden pitkän pyjaman. Hän oli toivonut uutta yöpaitaa, joten yhden toiveen sain näin toteutettua. Kaavan pohjana oli t-paidan kaava, jota hieman muokkasin vähän sieltä sun täältä.






Ompelin yöpaitaan tarkoituksella ylipitkät hihat, niin yöpaita ei jää heti pieneksi.


Kahdelle pienelle neidille ompelin tunika-leggarisetit. 


Aarrekidin kankaaseen yhdistin tällä kerralla violettia joustofroteeta.



Samaa joustofroteeta käytin Siirin ja Myyryn kanssa. Lisäksi tein valenappilistan tähän tunikaan.



Lahjapaljastuksia ynnä muuta luvassa jälleen seuraavalla kerralla.


Oikein mukavaa alkanutta vuotta 2014!


Minta


torstai 24. lokakuuta 2013

Ring, ring, vanhassa vara parempi...

Viime aikoina on ollut tässä blogissa hieman hiljaisempaa. Mutta tässä jotain uutta katseltavaa. Tilasin jo jonkin aikaa sitten tämän ihanan puhelin kankaan. Kauniiden kankaiden kohdalla tulee tarkkaan mietittyä kankaalle sopivaa kaavaa ennen ompelupuuhiin ryhtymistä. Jälleen kerran kaivoin summer besic kaavan esille. Pidensin hieman helmaa ja poistin ne ylimääräiset mutkat. Kangas olikin leikattu aika nopeasti. Lähes yhtä nopeasti onnistui ompelu.


Tässä tulos:




Tunika sopii hyvin farkkujen kanssa pidettäväksi. talvella pidän usein neuletakkia, jonka pariksi tämä sopii oivallisesti.

Seuraavaan kertaan!

Minta