keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Zip It...

Pitkästä aikaa täällä jälleen. Kevät on ollut yllättävän kiireistä aikaa. en ole juurikaan ehtinyt ompelemaan, vaikka mieli olisi monta kertaa tehnytkin. Tällä viikolla kiire loputakin helpotti muutamaksi päiväksi ja nyt voin jälleen tehdä postauksen.

 Ostin Käpyseltä viime syksynä kaunista harmaapohjaista trikoota, joka päätyi ensimmäisenä ompelupöydälle. Kaavana käytin Suuri Käsityö -lehden kaavaa, joka ei ollut aivan sellainen kuin olisin toivonut. Muutamalla muutoksella siitä tulee varmastikin oikein käyttökelpoinen. Pidän vesiputouskaula-aukosta, joka tässä kaavassa oli ehkä hieman liian maltillinen.





Lehden mallin päältä tunika/mekko näytti tältä:



 Ja tällainen siitä tuli. Tein 3/4 -hihat ja hihansuihin käytin prymin todella pehmeää pyjamakuminauhaa. Näin hihat pussittavat kauniisti puristamatta.



Tunikaa voi käyttää vyön kanssa tai ilman.




Pieneksi jujuksi ompelin taakse vetoketjun.



 Vetoketju on ommeltu suoraan kankaan päälle, joten ei ole vaaraa että se aukeaisi yllättäen. Näin se ei myöskään ärsytä ihoa tai kerää hiuksia itseensä.



Kevätterkuin, Minta

ZIP IT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti