perjantai 31. tammikuuta 2014

Ice cream...

Olen hidas syttymään joidenkin kankaiden suhteen. Tälläkin kerralla ihastuin kankaaseen vasta kun se oli loppumassa. Onnistuin kuitenkin tekemään yhden kangasvaihtarin ja kaverin vinkistä löysin Käpyseltä vielä yhden palan tätä kaunista jäätelökangasta.

Kankaasta ompelin pari puseroa serkuksille. Toisen koossa 100 cm ja toisen koossa 130 cm. Nämä vaatteet antavat lupauksen keväästä. Tunikan pariksi ompelin nougan värisestä velourista pitkälahkeiset leggarit. Mielestäni oikein onnistunut yhdistelmä koululaiselleni. Velour lämmittää enemmän kuin trikoo näin talvipakkasten keskellä. Onneksi kevätkin alkaa olla jo ovella.














   Minta





torstai 30. tammikuuta 2014

Saunatyynyjä ja pesukintaita...

Joulusta on jo kulunut reilu kuukausi ja edelleen on osa jouluompeluksista  bloggaamatta... No korjataan erhettä ja blogataan tällä kerralla muutama saunatyyny ja pesukinnas. 

Pellavakankaan ostin EK:sta ja vanut kierrätin vanhoista tyynyistä, jotka olin pessyt koneessa 60 asteessa. Tyynyjen uusiokäyttö on minusta järkevää, koska vanu on usein vielä käyttökelpoista pesukonessa pyörimisen jälkeen.

Ostin arviolta hieman reilusti pellavaa saunatyynyjä varten, joten sain tyynyjen lisäksi ostamastani kangaspalasta tehtyä vielä kaikille pesukintaat. Nyt koko perhe voi rentoutua saunanlauteilla omaan tyynyyn nojaten ja löylyn jälkeen pesuun saa käyttää omaa pellavaista kinnasta. Mukavan rentouttavaa!






Kuvat ehdin nappaamaan vasta joulun jälkeen, joten käytönjäljet jo näkyvät...


Saunaterveisin,

Minta

maanantai 20. tammikuuta 2014

Zig zag...

Eurokankaan palalaarista tekee joskus kivoja löytöjä. Tätä kangasta kävin ihailemassa useamman kerran ennen kuin päätin ostaa sen. Sen monivärisyys hieman arvelutti minua, mutta onneksi ostin sen. Pidän siksak-kuviosta oikein paljon. 

Ompelin kankaasta itselleni neulemekonn jouluksi Ottobren Summer basic kaavaa mukaellen. Nopeaa ja helppoa sekä mukava vaate päällä pidettäväksi.











Terkuin,

Minta


tiistai 14. tammikuuta 2014

Kaitaliina tilkuista...

Joulun välipäivinä katseeni alkoi jo suuntautumaan kohti kevättä. Osittain se taisi johtua maiseman lumettomuudesta. Päätin ommella jotain kivaa uutta keittiöön. 

Joulunpunaisen pöytäliinan jälkeen keittiön pöytä kaipasi jotain kevyempää ja värikkäämpää päälleensä. Kaitaliinat ovat minusta kauniita ja varsinkin sellaiset jotka ulottuvat reilusti pöydän koko pituudelle. Keittiönpöytämme on 220 cm pitkä, joten kaupasta en sellaista liinaa välttämättä löytäisi. 

Päätin tehdä sellaisen itse tilkuista. Melkoinen määrä pieniä tilkkuja tähän kului ja paljon suoralla ompelua, mutta lopulta työ valmistui.













Vuoritin liinan kahdella erilaisella sinisävyisellä kankaalla. Se on siten kaksipuolinen.







Kiva kun kävit,

Minta

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Preinspiraatio...

Kirjoitin eilen viime perjantaisesta nettiompeluhaasteesta, joka tehtiin valmiin kuvan pohjalta. Oman inspiraationi lähteenä oli tämä kuva:




Pitkin viikkoa tämä kuva kummitteli mielessäni tai oikeastaan tuo mekko, jossa on kaunis salmiakki kuvio. Myös mekon hihat näyttivät kauniilta. Päätin kokeilla mekon kaavoitusta ja ompelua. Materiaalina käytin joustofroteeta, jota minulta löytyi yksivärisenä.

Lopputulos oli tällainen:







Kaavapohjana käytin jälleen Princess-tunikaa.




Takaa mekko on yksivärinen.






Ihan hauska mekko, vaikkakaan tämä ei oikein ollut inspiroitumista vaan ehkä jotain muuta.


Minta

lauantai 11. tammikuuta 2014

Inspiroitumista...

Osallistuin eilen illalla ensimmäistä kertaa erään netin ompeluryhmän haasteeseen. Haasteen ohjeena oli inspiroitua muutamasta vaatekuvasta ja ommellla kuvien pohjalta jokin työ kahden tunnin kuluessa. Aikaa valmistautumiseen oli riittävästi vaikka lopullinen työaika ei minulle riittänytkään.

Kaavan pohjana käytin jälleen kerran princess tunikaa... Hihansuihin ompelin Prymin pyjamakumpparia. Toimii hyvin näinkin.

Alkutilanne oli tämä:




Tällainen työstäni tuli:


Kuva on kiinnitetty kaksipuolisella liimaharsolla ja tikattu vain suoralla ompeleella. Hain hieman rosoisuutta lopputulokseen. Ensimmäinen pesu paljastanee kuinka hyvin tekniikkani toimii...







Olen kohtuullisen tyytyväinen lopputulokseen. Jouduin vain kerran ottamaan ratkojan käteen hihoja ommellessani.


Minta

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tabletille suojakotelo

Joulupukki toi lapsille oman tabletin. Myös aikuiset saivat omansa. Oikeastaan pukin piti tuoda vain yksi tabletti, mutta päädyimme hankkimaan lapsille oman hieman halvemman ja pienemmän, jotta tabletin rikkoutuminen ei harmittaisi niin paljoa.

Pienemmälle tabletille emme hankkineet erillistä suojakoteloa. Päätin kuitenkin kokeilla sellaisen ompelua. Tarvikkeina käytin farkkua, askarteluhuopaa, tukevaa tukikangasta, kontaktiliimaa ja toisen tabletin mukana tullutta muovivaahtomuovia?. Lisäksi tarvitsin yhden nepin ja hieman mustaa nauhaa.


Tällainen siitä tuli:




Oikean ompelujärjestyksen miettiminen tuotti hieman pään vaivaa, mutta loplta keksi, miten tuo kannattaa ommella.



Tabletti pysyy paikoillaan kuminauhoilla.




Mukavaa loppuviikkoa,


Minta