maanantai 5. toukokuuta 2014

Kierrätys on hauskaa (tilkkupeitto ja matto)

Kierrätys on minusta erittäin tärkeää. Muokkaan mielelläni vanhoja materiaaleja niin, että niistä saa aikaan jotain uudenlaista ja käyttökelpoista. 

Tällä kerralla ompelin tilkkupeiton siskoni tulevalle vauvalle vanhoista hieman tahraantuneista Popin puseroista. Puserot sain siskoltani. Leikkasin palat niin, että tahroja ei tullut valmiiseen peittoon. Taustakankaaksi käytin Rocking skidin pupu-trikoota. Tästä tuli aika herkku.



Peiton väliin ompelin fleeceä, johon tikkasin kiinni tilkkupeiton keskimmäisen tilkun.



Peiton koko on n. 72 x 72 cm.



Peitto on ommeltu pussiin jonka jälkeen tikkasin peiton reunat n. 1,5 cm päästä reunasta.


Koska kierrättäminen on hauskaa ja tilkkujen syntymistä ei voi estää, olen yrittänyt pohtia tapoja, joilla voisin hyödyntää ylimääräistä leikkuujätettä. Välillä tulee lisäksi tehtyä virheellisiä kangasostoksia. 

Päätin kokeilla maton virkkaamista trikoopaloista. Trikootilkkujen lisäksi silppusin tähän mattoon muutaman oman hieman kulahtaneen trikoopuseron ja yhdet vanhat lasten college housut. Leikkasin n. 2-3 cm leveää kaistaletta niin että saumat saumat eivät tulleet mukaan suikaleeseen. Valmis työ päätyi pieneksi auringoksi yläkertamme vessaan.



Matto on virkattu kiinteillä silmukoilla isolla virkkuukoukulla. Ensimmäinen virkkuukoukku katkesi, joten kannattaa valita se kaikista tukevin koukku tähän työhön.



Maton halkaisija on n. 70 cm.



Täsät tulee hieman mummolafiilis.




Kiva kun kävit : )

T: Minta




sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Flower power and box...

Eurokankaan pakalta löysin pari kaunista kangasta, jotka inspiroivat puseron ompeluun. Kuviollisesta trikoosta tein paidan etuosan ja yksivärisestä hieman villaa sisältävästä kankaasta ompelin puseron muut osat. Lopputuloksena oli rento laatikkopaita, jonka etukappale on hieman lyhyempi kuin takaosa. Kaava on yhdistelmä summer basic ja jtkk-peruspaitaa. Tykkään, sopivan huoletonta. Taidan ommella toisenkin, mutta se taitaa vaatia uuden vierailun kangaskauppaan.



Melkein mummomaista, mutta ei ihan...



Kaula-aukon huolittelin kaksinkertaisella trikoolla





Pääsiäisterveisin,
Minta


torstai 10. huhtikuuta 2014

Vetoketju rules!

Tällä hetkellä suosikkimauste ompeluksiin on erilaisten vetoketjujen käyttö. Vetoketjujen inspiroimana valmistuikin kaksi t- paitaa summer basic kaavan pohjalta. Kankaat on ostettu Käpyseltä ja löytöjä Eurokankaan palalaarista.











Minta

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Trullin hoviompelija

Sain arvovaltaisen tehtävän. Perheemme trulli pyysi uutta mekkoa pääsiäisen puuhiin. Materiaaliksi valikoitui aiemmin kirppikseltä ostamani kesämekko, äitini vanha paitapusero ja pala punaista kangasta. Tähän työhön en käyttänyt kaavoja vaan saksin kankaita oman mielen mukaan. Lopputulos toivottavasti ilahduttaa trullia...



Helman käännöksen säästin alkuperäisestä mekosta.




Samoin hihojen käännökset on säästetty.




Vielä sopiva essu ja huivi niin asu on valmis. Alle toki puetaan riittävän paksut vaatteet. Ei trullikaan halua palella.


Pääsiäistä odotellessa,
Minta

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Uusi matto farkuista.

Kevät on minulle uudistumisaikaa. Kotona olevia asioita haluaa hieman päivittää. WC:n matto oli jo hieman kulahtanut ja olin hieman kyllästynyt sen ulkoasuun. En kuitenkaan ole löytänyt uutta kohtuuhintaista ja silti hyvälaatuista mattoa tilalle. 

Ompelupöydälle kertynyttä farkkukasaa katsoessani sain idean: ehkä farkuista voisi tehdä uuden maton wc:een. 

Leikkasin ensin farkut suikaleiksi ja sitten yhdistin suikaleista sopivankokoisen palan matoksi. Farkun taustapuolelle ompelin valkoisen froteepyyhkeen. Näin matto on pestävissä ja se pysyy paikallaan kohtuullisen hyvin. 

Mitäköhän seuraavaksi ompelisi farkuista? Niitä jäi vielä...






Sommittelin palat ensin keittiönpöydälle.







Maton koko on noin 70 x 100 cm.


Maton taustaksi ompelin valkoisen froteepyyhkeen. Se raikastaa mukavasti kokonaisuuden.


Kuvia varten piti sitten wc ensin siivota. Tällä kerralla siivoaminenkin tuntui paljon hauskemmalta kuin tavallisesti.


Terkuin,
Minta

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Recycled bag...

Tarvitsin uuden kevätlaukun. Sen sijaan, että olisin ostanut sellaisen, päätin tehdä laukun itse. Materiaaliksi valikoitui muutamat hieeman erisävyiset käytetyt farkut, markiisi ja kukallinen kangas. Lisäksi kaapista löytyi vanhan sohvamme irtopäällys, jonka ruskea sävy sopi farkun pariksia erinomaisesti. Ompelin siitä laukun olkaimet. Kaavan laukkuun suunnittelin itse. Sen muotoon sain idean aiemmin ompelemastani nahkaisesta laukusta. 

Laukun suunnitteluun ja ompeluun kului pari päivää. Ompelu sujui yllättävän vaivattomasti. Tällä kerralla jopa silitin työtäni muutamassa välivaiheessa. Se taisi kannattaa. 





Lähtötilanne:



Valmis: 





Ompelin laukkuun myös ulkopuolelle yhden sivutaskun avaimien säilytystä varten.



Laukun voi sulkea vetoketjulla ja laukun sisällä on markiisista tehty kaksiosainen sivutasku ja jälleen kerran avaimien säilytystä varten pidike.


Tästä tuli mielestäni oikein kiva. Seuraavaksi pitää siirtää tavarat vanhasta laukusta tähän ja kokeilla laukun toimivuutta käytännössä.

Rentouttavaa viikonloppua,

Minta



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Värikylpy!

Kangaskasoja siivotessani vastaan tuli kankaanpala, josta olen tehnyt tuubihuivin ja pidemmän huivin keltaisen takkini pariksi. Kangas on ostettu EK:sta vuosi siten ja se on odottanut sopivaa käyttökohdetta.

 Jäljelle jäänyt pala oli aika pieni, joten piti miettiä mitä siitä tekisi. Päädyin t-paitaan, johon takakappaleen ompelin farkunvärisestä trikoosta. T-paidoille on aina käyttöä. 

Tyttäreni halusi myös uuden t-paidan, joten jouduin tekemään kompromissin ja lisäämään poikkisauman etukappaleelle tytön t-paitaan. Oman pusroni pohjana on jälleen Summer Basic -kaava Ottobren viime vuoden kesänumerosta. Tytön puseroon kaava on myös viime vuoden Ottobren kesänumerosta.

Nyt vain pitää rohkaistua ja pitää hieman kirjampiakin vaatteita... Värikylpy hieman värittömämpiin vaatteisiin tottuneelle. 

Tulisipa kesä pian!









Kesää odotellen, Minta