Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leikkiruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. marraskuuta 2013

Lisää herkkuja...

Joulua edeltävä aika on perhepiirissäni jokavuotinen juhlasesonki, jolloin kakkua ja kahvia saa syödä lähes viikottain. Lahjojakin siis tarvitaan. 

Tämänkertaiselle juhlan sankarille uskaltauduin antamaan osittain itse tehdyn lahjan. Ompelin samaa essukaavaa käyttäen keltaisesta puuvillasta leikkeihin sopivan asun. Essun, leipurinhatun kaveriksi ostin kattiloita yms. rekvisiittaa. Lisäksi tein huovasta joulutorttuja ja velourista, huovasta, pitsistä ja vanusta prinsessakakun sekä ompelin pienen laukun tarvikkeille. Laukun vuoritin pätkällä farkunlahjetta.
















Innostuin torttujen ompelusta ja tein vielä itselleni hieman tavallisesta poikkeavan rintamerkin takkiin. Takapuolelle ompelin hakaneulan kiinnittämistä varten.



Mukavaa marraskuista tiistaita!

Minta




perjantai 1. marraskuuta 2013

Nämä herkut eivät lihota...

Vaatteiden ompelun sijaan on välillä kiva kokeilla jotain aivan muuta. Kaapista löytyi huopaa, nauhoja, helmiä ja vanua, joista päätin kokeilla leikkiruuan valmistusta. Netistä löysin kauniita kuvia, joista inspiroituneena halusin tehdä erilaisia herkkuja iloisissa väreissä. Aikani pähkäiltyä sain kaavat tehtyä muffinsseja, bebe-leivoksia ja jäätelötikkuja varten ja pääsin askartelemaan. 

Muffinssien alaosat on tehty paksusta huovasta, joka pysyy hyvin muodossaan. Täytteenä on vanua. Pääliosaan käytin velouria ja pieniä helmiä strösseleinä. Näistä tuli ihan kivoja. Laitan myöhemmin tänne käyttämäni kaavat, niin voit kokeilla muffinsseja, jäätelöitä ja pieniä bebe-leivoksia. Nam...






Saisiko olla mansikka, appelsiini vai suklaa jäätelöä?




Marraskuun kunniaksi, koristelin laukkuni vielä tekemälläni huopaisella MOVEMBER-heijastimella.




Kiva kun kävit!

Minta