maanantai 2. kesäkuuta 2014

Rahin muodon muutos

Joidenkin projektien loppuunsaattaminen kestää joskus. Niin kävi tälle rahiprojektille, johon ostin kankaan jo muutama vuosi sitten Iskun tehtaanmyymälästä. Lopulta viikonloppuna päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Valmista tulikin muutamassa tunnissa ja lopputulos on minusta vaivan arvoinen.

Edellisen kerran rahi oli saanut keltaiset kankaat kymmenisen vuotta sitten, joten olikin jo aika uudistaa rahin ulkoasu. Tällä kerralla ompelukonetta tarvittiin vain muutaman lyhyen sauman ompeluun. Loput työt hoiti rapid-nitoja.



Tähän päädyttiin.



Ja tästä aloitettiin.



Vanha kangas oli jo aika kulahtanut ja tahrainen, eikä värikään oikein miellyttänyt silmää.



Miehen työkaluhyllystä lainasin muutaman tarvikkeen. Pienellä ruuvimeisselillä oli helppo irroitella vanhan kankaan niittejä ja pihdeillä irroittaa ne kokonaan puuosista.



Alta löytyi sangen kirjava kangas. Ei ihme että olin verhoillut rahin keltaiseksi...



Rahissa voi myös säilyttää tavaroita.



Ja tällainen siitä siis tuli. Seuraavan kerran rahi saanee uudet kankaat taas kymmenen vuoden kuluttua...


Kesäterkuin,
Minta



3 kommenttia:

  1. Kylläpä kävi näpsäkästi. Tuollainen harmaa kangas onkin sen verran ajaton, että menee hyvin varmasti sen kymmenen vuotta. ;)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan näin. Lapsetkaan eivät ole enää tahmatasuuiässä, joten toivoa on.

    VastaaPoista
  3. Oo, tyylikäs tuli :) ihana kangas ollut alunperin.. ;)

    VastaaPoista