maanantai 30. syyskuuta 2013

Roosa-pöllö

Viikonloppuna jatkoin Roosanauhakampanja - ompeluksiani. Lisätietoa kamjanjasta löytyy täältä. Katso ja lue. 

Tällä kerralla päätin kokeilla lelun ompelua. Varastoistani löytyi pala roosanpunaista velouria, jonka käytin tähän pöllöön. Kaavan tein itse. Hieman harmittaa, että tuo violetti pallokangas tuli leikattua noin päin. 90 astetta jompaan kumpaan suuntaan olisi ollut varmastikin parempi.



Huutokaupassa tuotteiden lähtöhinta on 5 euroa, jonka jälkeen sallitaan vapaat korotukset. Minusta kampanja on mitä oivallisin, hyväntekeväisyyteen annetuille rahoille saa vastinetta. Itse aion osallistua ja hankkia meille jotain kivaa.



Pöllön täytteenä on vanua ja pöölön pitäisi kestää myös hellä konepesu. Pesun jälkeen vanu kannattaa pöyhiä uudelleen.



Roosa-pöllöllä on myös pyrstö ...


Kiva kun kävit!

Luen mielelläni kommentteja.

Minta

perjantai 27. syyskuuta 2013

Savalaisten sydämestä... roosanauhakeräys, PIPOJA!

Tiedätkö mikä on Roosanauha?
Se on rintasyövän kansainvälinen symboli.

Kuulun innovatiiviseen ja lämminsydämiseen ompeluporukkaan joka haluaa olla mukana tekemässä hyvää!

4.10 on virallinen Roosanauha päivä ja olemme keksineet tempauksen jolla keräämme rahaa huutokaupan avulla omaan lahjoituspottiimme!

Ompelemme tuotteita joissa kaikissa on jotain pinkkiä!
Sen jälkeen pe aamusta alkaen ne laitetaan Piilon sivulle Huutokauppakansioon josta voit huutaa itsellesi uniikin käsityön!
Huutokauppa on voimassa iltaan 20.00 asti jonka jälkeen voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä perustamamme keräyksen sivulle;

http://oma.syopasaatio.fi/roosa-nauha/aloita-keraeys.aspx?col=5-627#.Uj2NLcuuBF8.facebook

Sen jälkeen huutamasi tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.
Hyvä mieli tulee jo välittömästä sydämestä.

Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

Lahjoituksen pottiin voi toki tehdä vaikka ei huutokauppaan osallistuisikaan.Uskon että jokainen euro hyvälle asialle on tärkeä!

Ps. Tätä saa ja kannattaa jakaa!

Pps. Vinkkaa tähän ompelijoille mitä haluaisit huutokaupasta ostaa?

Piilo Kirppis : https://www.facebook.com/pages/Piilo-lastenvaatekirpputori-/120673634676762

Tapahtuma:https://www.facebook.com/events/580198008705420/580198805372007/?notif_t=like



Yllä oleva teksti on lainattu tapahtuman järjestäjiltä heidän luvallaan. Itse osallistun ompelemalla jotain vaaleanpunaista. Toistaiseksi olen saanut aikaan vain yhden, tai no ehkä kaksi tuotetta. Yhden ompelemista pipoistani tyttäreni ehti omia itselleen ja yksi pipo on mallikappale siskoni tyttärelle ommeltavista pipoista.

Tässä nämä: 



Tämä pipo on siis menossa huutokaupattavaksi. Sopii 52-54 cm päänympäryksen omaavalle neidille. Voi mennä pienemmällekin tai suuremmalle. Pipo on tehty trikoosta, alaosa on kaksinkertainen ja yläosa rypytyksistä johtuen yksinkertainen.
Kuva on otettu toiselta sivulta. Samanlaiset rypytykset ovat myös toisella puolella ilman rusettia.



Tämä pipo on hieman pienempi. Se on tehty velourista ja siten hieman lämpimämpi. Sen ompelin siskoni tyttären mallipipoksi. Koko on n. 50 cm. Viikonlopun kuluessa selvinnee laitanko tämänkiin huutokauppaan vai en.



Tämän pipon tyttäreni ehti siis omia. Se on ommeltu neuloksesta. Harmi, että tuota neulosta ei minulla ollut enempää.




Näihin pipotunnelmiin päätän tällä kerralla!
Kurkkaa linkkien taakse ja osallistu.


Minta

torstai 26. syyskuuta 2013

Le petit sac...

Pidän Ranskasta ja Pariisista ja kaikesta mikä liittyy ranskalaisiin. Facebookin kankaiden myyntiryhmässä ihastuin aivan heti tähän kankaaseen. Hinta oli hieman korkea, mutta pakkohan se oli saada. Ensin ajattelin ompelevani siitä tyynynpäällisen, mutta lopulta kangas päätyikin laukuksi. 

Moi, je suis tres contente... Kielitaito on hieman ruosteessa, joten pahoittelut kirjoitusvirheistä. Tässä kuitenkin laukkuni.
Mon petit sac.



Laukun kehykset on jälleen kerran ostettu Sinellistä. Nämä ovat ommeltavat, joten hetken sai ompeleita tehdä ennen kuin laukku valmistui. Olkahihnasta halusin tällä kerralla tehdä säädettävän, jotta laukku olisi monikäyttöisempi ja koska tyttäreni sanoi haluavansa käyttää sitä myös.

 Paikallisesta ompelutarvikeliikkeestä en kuitenkaan sopivaa osaa löytänyt. Hetken mietittyäni kierrätin sopivan kokoisen osan vanhoista rintaliiveistäni. 



Laukun toiselle sivulle ompelin taskun nepparikiinnityksellä. Ajattelin säilyttää siinä puhelintani tai avaimiani.




Laukun vuorikankaaksi valitsin harmaa-valkoisen pilkkupuuvillan, jonka olin ostanut Eurokankaasta jo aiemmin.

Tämä projekti oli oikein hauska. Seuraavat laukut joudun varmaankin ompelemaan lahjoiksi. Mies jo hieman ihmetteli miten ehdin kaikkia ompelemiani laukkujani käyttämään...


Kiva kun vierailit!

Minta

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kemiaa: valkaisua ja värjäystä

Eilen kävin Eurokankaassa ja palalaarista mukaan tarttui aika iso pala farkkutrikoota. Trikoo oli kuitenkin hieman haalean väristä omaan makuuni ja niin päätin kokeilla kankaan värjäystä. Ostin Dylonin väripakkauksen ja paketillisen suolaa. Ohjeiden mukaan värjäys oli helppoa, mutta aika sotkevaa. Pesukone on edelleen hieman sininen.

Värjäys onnistui mielestäni tosi hyvin ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Alimmainen kangas on aluperäisenvärinen ja päällimmäinen värjätty. Nyt minulla on kahta erilaista farkkutrikoota, josta voin ommella leggareita tyttärelleni.






Kokeilin myös muutama päivä sitten kankaan vaalentamista Kloritella. Leikkasin Paratiisin puutarhakankaasta, jonka sävy on hieman haastava, pienen palan ja laitoin sen noin 20% kloriteen. Myöhäisestä ajankohdasta johtuen kangaspala ui valkaisuaineessa yön yli. Lopputulos oli aika vaalea, mutta toisaalta uskon, että kloritella kankaasta voisi saada oranssin. En tiedä, uskallanko kuitenkaan kokeilla...







Kiva kun kävit!
Tykkään myös kommenteistasi.


Minta

tiistai 24. syyskuuta 2013

Keltaista, keltaista ja keltaista...

Keväällä innostuin facebookin ompeluryhmän haasteesta, jossa piti ommella takki. Aikani mietittyäni ja haasteen päätyttyä ryhdyin itsekin tuumasta toimeen ja päätin ommella takin itselleni. Haaste tuntui välillä valtavalta, mutta onneksi takki valmistui lopulta. Ompelukonekin kenkkuili välillä valitsemalleni materiaalille, mutta onneksi pääsimme yhteisymmärrykseen.

Kaavan löysin tämän vuoden Suuresta käsityölehdestä. Tein muutaman oman sovelluksen osin omasta halusta ja osin jostain muusta syystä... Kuvat olisin voinut ottaa jo hieman aiemmin, nyt takissa näkyy jo käytön jälkiä.









Ompelin takkiin korkeankauluksen ja jätin muutaman vetoketjun taskuista pois. Lisäksi ompelin kiristysnauhan kujan takin päälle, koska kangas näytti kaipaavan jotain piristystä. Kuja ei ulottunut etukappaleisiin asti, koska asettelin  nuo ylemmät taskut hieman liian alas. 


Kankaan löysin Eurokankankaasta. Se on oikeasti verhoilukangasta, mutta koska halusin keltaisen takin, ostin sitä. Toinen syykin oli, kangas oli 70% alennuksessa, joten takkikokeiluni kustannukset pysyivät kohtuudessa. Vuorikangas löytyi palalaarin kätköistä ja vetoketju Iskun tehtaanmyymälästä eurolla. Kierrätin myös muutaman kiristys osan vanhoista takeista. Lisäsin takkiosaan vielä vatiinin tuomaan lisälämpöä. Hihoista jätin vatiinin pois.


Takkia en ehtinyt keväällä juurikaan käyttämään kun sää lämpeni mukavasti. Nyt syksyllä takki on päässyt uudelleen käyttöön.


Tuubihuivin kangas on jälleen Eurokankaasta. Täytyykin lähteä jälleen tutkimaan palalaarien sisältöä : )


Kiva kun kävit!


Minta




perjantai 20. syyskuuta 2013

Puhelin langat laulaa...

Ikasyriltä tuli nettikauppaan pari päivää sitten aivan ihana kuosi, jossa keltaoranssilla pohjalla oli puhelimia. Olin heti aivan myyty ja niin päätin ostaa kangasta tietämättä mitä siitä aikoisin ommella. Nettikaupan palvelu oli todella nopeaa ja jo seuraavana päivänä kangas kotiutui meille. Kankaan kuivuminen kesti pitkään enkä millään jaksanut odottaa ompelemaan pääsyä. Kävinkin napsasemassa pari puhelinta ja silitin ne kuiviksi. Niistä syntyi jälleen kerran kukkaro. Sisäpuoli on myös trikoota.













Isoveli ja pikkusisko...


Seuraavaan kertaan!

Minta


torstai 19. syyskuuta 2013

Väriä elämään...

Värivalintani ovat olleet viime aikoina melko hillittyjä. Nyt päätin kokeilla jotain ihan muuta tai oikeastaan tyttäreni pyysi tunikaa tai puseroa pilvikuvioisesta kankaasta. Hän halusi siihen eriväriset resorit joka paikkaan. 

Eilen vihdoin toteutin toiveen ja iloinenhan tästä kokonaisuudesta tuli. Kaavana käytin jälleen kerran Princess-tunikaa, jota hieman muokkasin. Helmaan ompelin kuminauhan, joka rypyttää helman hieman pussittavaksi ja eteen valenappilistan ja muutaman resoreihin sointuvan napin.

Poissa on syksyn synkeys ja sateet. Kaveriksi löytyi vähän aikaa sitten ostamani sukkahousut. Kankaasta jäi vielä paloja, joista yhdestä leikkasin tuubihuivin, joka mahtuu hyvin kypärän alle mutta suojaa myös korvia.










Iloista syksyä!

Minta

tiistai 17. syyskuuta 2013

Aarrelapsi, tunika, pusero ja leggarit kaveriksi

Taannoin hankin kahta Aarrekidin valmistamaa luomutrikoota metrin palat. Kuosit olivat vain yksinkertaisesti niin kauniita. Viikonloppuna vaihdoin saumuriini takaisin vaaleat langat ja niin oli näidenkin vuoro päästä ommeltaviksi. 

Kummastakin ostamastani kankaasta syntyi yksi vaate, pitkähihainen pusero ja tunika. Kaveriksi ompelin kirpparilta löytämästäni joustavasta vakosametista (=Babycord?) leggarit takataskuilla. Tykkään ja niin tykkää lapsikin - tunika ja leggarit laitettiin tänään kouluun.



Avaruusmatka



Nappilaatikostani löytyi vaatteen väreihin hyvin mätsäävät napit. Yhteisenä tekijänä on kaksireikäisyys kokoerosta huolimatta.



Kokeilin myös Lidlin kuuluisaa leimasinta. Nyt saa tiedot myös tarvittavasta pesulämpötilasta kätevästi vaatteeseen.



Leggarit eivät ole aivan samaa keltaista kuin puserossa, mutta kankaan euron ostohintaan nähden erittäin sopivat.








Pikkuvelikin halusi sovituskuvaan omassa avaruusaiheisessa kuosissaan.




Puutarhassa-kuosi



Kuosista syntyi pitkähihainen pusero pidennetyillä resoreilla.


Kiva kun kävit!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kauno pikkuinen ja Modan ruttuinen rusettipipo

Ihastuin Metsolan Kauno pikkuinen kankaaseen ja päätin ommella siitä tunikan tyttärelleni. Ainoa miinuspuoli on tekstin koko, mutta toisaalta se on myös sen kiinnostavampi puoli. Näin yhteen vaatteeseen mahtuu paljon teksiä.

Kaavana käytin jälleen kerran Princess tunikaa (ottobre), jonka olen hyväksi havainnut. Olen tehnyt muutaman muokkauksen kaavaan, helma on hieman kaventunut ja pidentynyt. Hihan suihin ompelin kuminauhakujat ja kaula-aukolle resorin.



Tytär ainakin ihastui ja tänään tunika pääsee kaverin synttäreille juhlavaatteeksi valkoisten sukkahousujen ja mustien balleriinojen kera.


Lisäksi ompelin taannoin ensimmäisen ja ehkä viimeisen Modan ruttupipon. Ei sujunut aivan kuten kuvittelin. Omassa päässäni pipo näytti hassulta. Tyttärelle se onneksi sopi. Koristeeksi ompelin keltaisen rusetin. Pipo mahtuu onneksi pyöräilykypärän alle. Käytännöllisyys ja mukavuus kun on tyttäreni vaatevalintojen kriteeri numero 1.







Kiva kun kävit!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Olkalaukku kaunosta...

Sorruin taannoin ostamaan muutamaa kangasta Metsolalta. Yksi paketin mukana kotiutuneista kankaista oli Kauno pikkuinen -nimeltään, punainen joustofrotee, johon oli kirjoitettu lauseita. Oikein ihanaa! 

Ensimmäinen työ, johon kangasta päätin käyttää oli pieni olkalaukku. Laukkuun käytin Sinellistä ostamani kukkaronkehykset. Lisäksi hyödynsin kahta avainkaulanauhaa, tai oikeastaan niiden lukko-osia, olkahihnan ompeluun. Laukkuosan kiinnitin kontaktiliimalla ja kankaanasettelussa käytin apuna hammastikkua. Liimailu sujui tällä kerralla aika helposti, vaikka kangas olikin aika velttoa puuvillaan verrattuna. Valmiin laukun koko on: leveys yläreunasta 16 cm ja korkeus 23 cm. 

Lopputulos on minusta hauska. Se pääseekin jo tänään kokeiluun.





Laukun vuoreksi ompelin tummaa turkoosia trikoota. Se antaa mukavaa piristystä laukulle. 

Kiva kun kävit!